Sunny Nights Fly-In 2012 jälkeen

SNF 2012 on nyt takana päin.

Tapahtuman johtajina yhdessä Joonaksen kanssa kiitän järjestäjien puolesta kaikkia tapahtumassa vierailleita sekä  kaikkia tapahtuman järjestämiseen osallistuneita.

Tapahtumaan saapui kotimaisia koneita ihan kivasti, mutta ulkomaisista kävijöistä oli todellinen pula. Epäilemättä syynä tähän oli erittäin huonot sää ennusteet, jotka eivät onneksi toteutuneet niin pahoina kuin ne oli ennustettu. Ensimmäinen päivä alkoi rajulla tuulella ja vettä tuli kaatamalla, illaksi sää parani ja muiden päivien sää olikin sitten jo ihan hyvä.

Tapahtuma järjestettiin siis uuden kaavan mukaan ensisijaisesti ilmailijoiden tapahtumaksi ja yleisö sai vierailla normitoiminnan aikana ilman erityisiä tapahtumajärjestelyjä . Tämä koettiin ainakin järjestäjien taholta varsin onnistuneeksi tavaksi. Ensi vuoden SNF:n järjestämisestä tai sen ajankohdasta ei olla vielä päätetty, mutta siihen palataan yhdessä Pudasjärven Ilmailukerhon ja SMLL:n kokouksissa. Oma arvioni on, että tapahtuma järjestettäisiin tämän vuotisen mallin mukaan.

Tässä muutama kuva mausteeksi

Soppatykki tuotti tapahtumaan todella hyvää energiaa

Keskiyöllä oli taivaalla hulppean hienot lentovärit

Aurinko nousukiidossa

terveisin
Erkki Pulkkinen, SMLL